Neljä kuukautta edellisestä kirjoituksesta. Näinkö nämä blogit aina alkavat? Ensin on kova into lähteä toteuttamaan jotain suurta projektia, joka sitten kuitenkin kuivuu kasaan oman saamattomuuden takia. Näin kuitenkin kävi, kunnes pääsiäisenä sain synninpäästön ja uuden sysäyksen lähteä toteuttamaan tätä unelmaa uudesta elämästä.

Olisi tässä neljän kuukauden aikana ollut ehkä jotain raportoitavaakin, mutta ei oikeastaan vielä mitään konkreettista. Ensimmäinen askeleeni kohti sinkkuelämää otin heti joulukuussa jättäessäni ilmoituksen deitti.nettiin. Ei tulosta. Hioin tekstiä ja virittelin valokuvaa, mutta ei. Lopuksi kokeilin itse ottaa yhteyttä vastakkaiseen sukupuoleen ja noin 20 lähetetyn viestin jälkeen tärppäsi. Tarvittiin enää muutama verbaaliakrobatialla viimeistelty helmi ja sain myönteisen vastauksen treffikutsuun. Tyttö vaikutti kyllä tekstin ja kuvan perusteella tuiki tavalliselta, mutta jostain se kokemusten kerääminen kai oli aloitettava. Varsinkin kun laskee mukaan deittipalstalla käytettyjen tuntien määrän, ja siitä tuohon hetkeen asti saadun konkreettisen hyödyn.

Vaimon kanssa tehtyyn sopimukseen nojaten, velvoitin itseni kertomaan tulevista treffeistä hänelle. Kotiintuloajasta ei sovittu, mistä syntyikin sitten jälkeenpäin ongelmia. Kolmen tunnin deitti oli kuulemma liian pitkä. Itse en ajankulua huomannut, nyt kun ensimmäistä kertaa vuosiin olin päässyt puheisiin vieraan naisen kanssa. En kuitenkaan osannut heittäytyä tilanteesen vaan seurasin tilanteen kehittymistä ikäänkuin ulkopuolelta ja vaikutin varmasti hyvin passiiviselta ja aloitekyvyttömältä. Toisaalta deittini oli yhtä sisäänpäin suuntautunut.

Illan parhaat keskustelut syntyivät deittipalstan kirjoittamattomista säännöistä ja palstan asettamista rajoista tuoda oma persoona esiin haluamallaan tavalla. Miesten rooli tuollaisessa foorumissa on vielä reaalimaailmaa räikeämmin stereotypisoitu altavastaajaksi, jonka ainoa mahdollisuus on vakuuttaa saalis lyhyellä ja iskevällä profiilikuvauksella ja kiinnostavalla valokuvalla. Ei siis todellakaan mikään hyvällä itsetunnolla varustetun kiltin ja kohteliaan kumppanin soidinmenovaihtoehto. Ilta päättyi siis yhtä kylmästi kuin alkoikin ja hetken aikaa tilannetta autossa pohdittuani (juu, olin selvin päin) päädyin poistamaan profiilini palvelusta jo samana iltana.

Tämän kokemuksen jälkeen muita treffejä ei sitten ole ollut. Eikä joulukuun dramaattisiin keskusteluihinkaan ole palattu kuin parin kovaäänisemmän riidan saattelemana. Eropuheita ei mielestäni ole erityisesti vältelty, ja välillä on jompikumpi vahingossa innostunut tekemään pitemmän tähtäimen suunnitelmiakin. Suhteen lämpenemisestä ei silti voi puhua, vaan jotenkin historian painolasti panee empimään suurissa ratkaisuissa ja lämmin ajatus perheen idyllistä vie voiton oman edun tavoittelusta. Tällä hetkellä totuus perheen idyllistä on kuin suoraan Täydellisistä naisista; kulissit kuntoon kun vieraita tulee ja muuten väistellään toisten katseita, kosketuksesta puhumattakaan! Onko tämä se parisuhteen malli, jonka haluan lapsilleni opettaa?

Baareissa en ole erityisesti pyörinyt, mutta ne muutamat kerrat kun olen viihteelle eksynyt, on minulla selvästi ollut haku päällä. Ja toisin kuin esimerkiksi vuosi sitten, nyt en hae pelkkää hyväksyvää katsetta, vaan vaativia käsiä ja huulia. Yksin en kuitenkaan osaa kuppiloita koluta, joten ensimmäinen vaihe ennen metsästyksen aloittamista on tarjota seurueelle pitkät sepustukset oman suhteen nykytilasta ja kuunnella mahdolliset moraalisaarnat. Itsehän, käsi sydämellä, en koe olevani tässä millään pettäjän tiellä, vaan hakemassa aktiivisempaa suorittajaa vaimoni aviollisille velvollisuuksille. Tämän selittäminen on kuitenkin ollut niin raskasta, että kaikki vakuutteluvoimat on yleensä kulutettu ennen ensimmäistä tanssiinkutsua.

Näin siis oli aina viime viikonloppuun asti, jonka tarjoama ilta ja yö oli jotain aivan muuta. Alkuillasta minut ladattiin hyvään olotilaan hyväksyvillä selkään taputuksilla ja rohkaisevilla kommenteilla oman hyvinvoinnin merkityksestä. Ensimmäistä kertaa tilanne oli riittävän tasapuolinen ja pystyin pienellä rohkaisulla puhumaan itseni saatille. Tästä ja tämän vaikutuksesta tulevaisuuteen kerron paremmin seuraavassa kirjoituksessa, heti huomenna!