Puolen vuoden tauko kirjoittelussa johtui hyvästä syystä. Ensimmäistä kertaa elämässäni olen kokenut ihmeen. Lasten syntymä oli tietenkin iso juttu ja uusi elämä on aina omalla tavallaan ihme, mutta 6 miljardia ihmettä saman pallon päällä aiheuttaa aika pahan inflaation... Edellisessä viestissä mainitsemani kiinteistövälittäjän käynti laukaisi kuitenkin tapahtumaketjun, jota ei voi kutsua millään muulla sanalla kuin Ihme. Maattuani sohvalla toista tuntia itsesäälissä kieriskellen, vaimoni kertoi olevansa menossa lasten kanssa saunaan. Kuulosti hyvältä, joten päätin lähteä kaveriksi. Ei tämä olo tästä ainakaan pahentua voisi.

Olin viime viikkojen aikana, kovasti tavoittelemani henkisen kasvun ansiosta, aloitellut pitkään kirjahyllyssä lojunutta projektia, nimeltä Ehdoton anteeksianto. Huikea kirja! Olin oikeastaan lukenut vain ensimmäiset muutama kymmenen sivua, mutta mielestäni olin jo löytänyt kirjan suurimman oivalluksen. Saunan lauteilla, lasten ollessa pesuhuoneen puolella, pyysin vaimoani lukemaan kirjasta sen pätkän, jossa kirjan kirjoittaja kertoo siskonsa Jillin tarinan. Jos kiinnostaa, tämä teksti löytyy kolmannella kotimaisella kirjoitettuna myös netistä, osoitteesta http://www.radicalforgiveness.com/pdf/jillstory.pdf. Ensimmäistä kertaa tämän luettuani en voinut estää silmäluomieni hikoilua, joten uskoin sen aiheuttavan myös jonkinlaisen reaktion vaimossani. En silti osannut aavistaakaan reaktion voimakkuutta ja muutosta, jonka se synnytti perheessämme. Näin sai alkunsa nyt puoli vuotta kestänyt parantuminen. Alkuvauhti on toki jo hiipunut ja tulisen tunteikas uudelleenrakastuminen on hiipunut rakastamisen hiillokseksi, josta lämpöä ja kirkkautta kyllä löytyy kun vain siihen muistaa aina välillä puhaltaa. Läheisyys on pysynyt vahvana ja koskettelemme toisiamme aivan kuin silloin joskus ennen. Kuherruskuukauden jälkeen ollaan siis palattu arkeen, mutta nyt arjesta voi nauttia kokonaisvaltaisesti!

Viimeisen puolen vuoden tapahtumien muistaminen ja kertaaminen olisi mahdotonta ja tylsää, joten käyn läpi nyt nopeasti vain pääkohdat. Ensinnä Mariasta.. Minulta kysyttiin miksi kerroin Mariasta vaimolleni. Minä uskon rehellisyyteen. Tai sitten olen vain niin laiska ja itsekäs, että en suostu elämään raskasta kaksoiselämää. Olimme lisäksi sopineet eropaperit jättäessämme, että nyt meillä on lupa tapailla muita. Minä vain lähdin lunastamaan tuota lupausta hiukan etukenossa, mikä sai vaimoni takajaloilleen. Jälkeenpäin vaimoni on selitellyt primitiivistä reaktiotaan vuoroin kostonhimolla ja menettämisen pelolla. Pääasia on, että äärimmäinen ratkaisuni sai aikaan reaktion, joka syvensi ja laajensi parisuhdettamme enemmän kuin mikään pariterapia tai seurakunnan perheleiri! Toki kävimme kesällä myös pariterapiassa muutamia kertoja. Sen suurin anti oli kuitenkin tuon vapun ajan tapahtumien läpikäyminen yksityiskohtaisesti turvallisessa ympäristössä ilman pelkoa tilanteen käsistä riistäytymisestä. Edellisestä istunnosta on kohta kolme kuukautta, eikä niitä ole oikein ikäväkään, sillä meillä puhutaan asioista varmasti riittävästi ilman kolmattakin pyörää.

Tilanteen tasaantumisen (ja hetkittäisen tylsistymisen myötä) viriili mies alkaa kuitenkin tähyilemään aidan toiselle puolelle. Siis ihan vain tähyilemään, sen verran mitä pelkillä silmillä voi tehdä. Sitten kun ajatukselle antaa pikkusormen, on kohta olkapäätä myöten jossittelemassa. Viimeisin viestini Marialta tuli vain päiviä edellisen blogimerkintäni jälkeen. Suhteen lopettaminen kävi lähes yhtä nopeasti kuin sen aloittaminenkin. Mutta ei kivuttomasti. Ensin piti vain ymmärtää, ettei entisen salarakkaan kanssa voi ylläpitää avioliiton ulkopuolista ystävyyssuhdetta. Hyvästien jättäminen oli todella hankalaa, kun halusin samalla osoittaa kiitollisuuteni parisuhteemme pelastamisesta sekä pyytää anteeksi ajattelematonta käytöstäni. Harvassa onkin edelleen ne päivät kun en mieti miten vielä voisin paremmin muotoilla anteeksipyyntöni. Ja vaikka terapeuttini kovasti sitä toitottikin, että minä en ole syrjähypylleni korvausvelvollinen, on Maria silti ihminen ja vieläpä täysin syytön aiheuttamaani mielipahaan! Ehkä parisuhteet täytyy ymmärtää riskeinä mitä tässä elämässä pitää ottaa. Mene ja tiedä. Olen minäkin kärsinyt, mutta kärsimyksen aiheuttaminen satuttaa enemmän..

Minun ei pitänyt tänään(kään) päivittää blogiani, mutta huomasin pääni täyttyvän taas pitkästä aikaa ajatuksista, joissa pääroolin otti Maria. Päätin siis kirjoittaa hänelle osoitetun kirjeen, mutta en ollut aivan vakuuttunut sen lähettämisen järkevyydestä. Kirjeen valmistuttua ajattelin julkaista sen blogissani, pienen alustuksen saattelemana. Alustus hiukan venähti, joten kirje julkaistaan (jos julkaistaan) joskus toiste. Vai pitäisikö se sittenkin lähettää..?