Täytyy myöntää, että ilman Mariaa asiat eivät olisi edenneet näin nopeasti. Huomaahan sen jo siitä, että sovimme erosta ensimmäisen kerran jo puoli vuotta sitten, mutta vasta viimeisen kahden viikon aikana on asiassa päästy eteenpäin. Olisi kuitenkin aivan liian hätiköityä vetää stereotyyppinen johtopäätös hetken huumassa tehdystä harkitsemattomasta ratkaisusta. Tosiasiassa tilanne on ollut kestämätön jo vuosia, mutta kupin täyttyminen kestää. Varsinkin kun vastassa on ympäristön luoma paine uskoa avioliittoon ja lasten takia -mentaliteettiin, unohtamatta kodin turvaa ja pelkoa yksin jäämisestä. Toivo asioiden muuttumisesta parempaan on heikentynyt vähitellen, hellyydenosoitusten unohtuessa ensin päiväksi, sitten viikoksi ja lopulta kuukaudeksi. Samalla taas oma kroppa huutaa tuskasta, kun sormet ei tunne, iho ei kosketa, nenä ei haista, huulet ei maista.

Vähitellen tämä tunne ajaa miehen tilanteisiin, joihin normaalissa, rakastavassa parisuhteessa ei ajauduta. Tunteet saavat vallan ja keho muuttuu mielen työkaluksi elää vuosien ajan päässä pyörineet mielikuvat miehen ja naisen välisestä läheisyydestä. Naisen katseesta voi lukea vaikutelman halusta, kosketuksessa tuntuu jo vaatimus enemmästä. Halaus muuttuu rutistukseksi ja pusu kiihkeäksi suudelmaksi. Mies on matkustajana rakkauden rautatiellä, eikä tästä kyydistä voi nousta ennen pääteasemaa.

Marian kanssa vietetyn päivän jälkeen olin täynnä itsevarmuutta. Selasin seuraavan aamun lehdestä asuntoilmoitukset ja jätin lehden vielä pöydälle vaimoni huomattavaksi. Syötti toimi ja keskustelu käynnistyi. Suurin virheeni oli etten heti kertonut mitä edellisenä päivänä oli tapahtunut. Jälkeenpäin ajateltuna se olisi ollut ainoa oikea ratkaisu. Konfliktin pelossa turvauduin kuitenkin taas valheisiin. Tahtotila oli onneksi oikea. Halusin nyt oikeasti pois. Olin maistanut kielletyn puun hedelmää ja kiusaukset kuljettivat nyt minua...

Paskat! Oikeasti mä olin saanut vihdoin kokea oman itseni. Tuntea, miltä tuntuu kun vastapuoli ei koe tunteitani vaivaannuttavina ja ahdistavina. Nauttia läheisyydestä ihmisen kanssa, joka haluaa läheisyyttä vähintään yhtä paljon kuin minä. Tunnustella, nautiskella, leikkiä ja nauraa, vailla kiirettä ja ajantajua. Vihdoinkin mä olin löytänyt ihmisen, jolle tärkeimmät asiat elämässä eivät ole materiaa tai titteleitä. Ihmisen, jolle voisin antaa tunteiden täyttämän sydämeni, tietäen että se tulee vain täydempänä takaisin.

Asiat alkoivat edetä. Tulostin avioerolaput ja vein ne samantien postiin, ennenkuin uhma laantuisi. Tästä eteenpäin eläisimme omia elämiämme, eikä menoja saanut kyseenalaistaa, kunhan lastenhoito menisi tasan. Kellekään (varsinkaan lapsille) ei kerrottaisi vielä mitään, jotta ehdittäisiin hoitaa käytännön asiat ensin, eikä suku pääsisi puuttumaan asioihin ja kääntämään päitä kesken prosessin. Hoidettavien asioiden listalle alkoi tulla läjä ranskalaisia viivoja; kiinteistövälittäjä, pankki, vakuutusyhtiö, tarha, koulu, ... Tässä vauhdissa unohtui sitten hoitaa yksi pikkujuttu, eli sopia miten toimitaan uusien kumppaneiden kanssa. Tähän ei oletettu olevan aihetta, koska eihän tässä vaiheessa voinut kummallakaan olla vielä mitään käynnissä. Niinpä niin! Vaikea kuvitella, että tämä salaisuus kyllä enää kauaa säilyy. Ja silloin selviää kuinka kypsästi tämä ero oikeasti osataan ottaa..