Minulla on taipumus rakastua helposti. Kiinnostun heti jos nainen vain hymyilee minulle. Ihastun jos saan tuntea kosketuksen. Rakastun jos suutelen. Nautin tunteista, enkä pelkää näyttää niitä. Toisia tunteiden näyttämiseni kuitenkin pelottaa, joten olen joutunut pakottamaan itseni ajattelemaan kylmemmin. Hankalaa se kyllä on! Varsinkin kun asunnossasi pyörii nainen jota olet joskus tulisesti rakastanut!

Vaimooni tunteettomuus on sisäänrakennettu. Hänelle lasten ja koiran kanssa hellittely on tarpeeksi, eikä kenelläkään muulla ole oikeutta vaatia häneltä läheisyyttä enää tämän tunteilun jälkeen. Olen jäänyt täysin paitsioon ja joutunut taistelemaan huomion rippeistä kuin pentueen heiveröisin yksilö. Kuinka korkealla luulet itsetunnon leijuvan sellaisella miehellä, jota oma vaimo ei halua suudella, seksistä puhumattakaan. En edes muista kauanko edellisestä kerrasta on. Alle kymmeneen jää menneen vuoden laskuri. Tätä nöyryytystä olen kestänyt kyllä yllättävän hyvin, luultavasti siksi että en ole tajunnut kuinka hyvältä tuntuu kun on joku joka välittää ja tarvitsee.

Onneksi meressä on toisenlaisiakin kaloja ja yhteen tällaiseen törmäsin viime viikonloppuna. Homma eteni aikalailla peruskuviolla, juteltiin, tanssittiin, juotiin, tanssittiin lisää ja lopuksi käveltiin samaa matkaa kotiin. Juttelimme Johannan kanssa koko parin kilometrin kävelymatkan ja pitkän aikaa myös talon ulko-ovella. Hymyilimme, nauroimme, halasimme, suutelimme ja todella viihdyimme toistemme seurassa. Hän pyysi, tai oikeastaan vaati minua jäämään yöksi, mutta en voinut. En mukamas halunnut kiirehtiä..! Tarjolla olisi ollut halukas nuori nainen valmiina nauttimaan vaikka koko yön, mutta minä valitsin yksinäisen ja kylmän olohuoneen sohvan vailla rakkautta. Miksi?

Olenko minä naimisiin mennessä luvannut pidättäytyä kokonaan seksistä jos vaimoni niin haluaa? Minun mielestäni mies hakee ruokaa kaupasta jos ei sitä kotoa löydä. Kenellä on oikeus estää minua nauttimasta elämästä? Miksi minä kunnioittaisin kuudetta käskyä, kun ei vaimonikaan kunnioita minua. Täytyykö avioeron olla käräjäoikeudessa käsitelty ennenkuin minulla on oikeus tuntea ja haluta? Vai olenko yksi niistä säälittävistä miehistä, jotka uskottelevat itselleen että "ei tämä ole pettämistä". Minkä minä tunteilleni voin?

Johanna on pyörinyt mielessäni aivan liian paljon viime päivinä. Olemme soitelleet ja jutelleet, aina kuitenkin minun aloitteestani. Pakotin itseni eilen olemaan ottamatta yhteyttä ja samaa yritän tänäänkin. Tulevat treffit odottavat, enkä halua pilata kaikkea soittelemalla jatkuvasti ja kyselemällä tyhjänpäiväisyyksiä. On Johanna ollut aina iloinen yhteydenotoistani, mutta haluaisin hänenkin soittavan edes kerran, osoittaen että hänkin ajattelee minua. Hankalaa se kuitenkin on kun kaikki tunteet on päässä niin vahvoja. Tiedän kyllä etten voi olla rakastunut, paitsi ehkä ajatukseen rakastumisesta.